sunnuntai 14. joulukuuta 2008

Valokuvakierros

Edelleen Lauran Kiinan-juttuja odotellessa postaan nyt tällaisen lyhyehkön valokuvakierroksen. Kierros alkaa Soulin joukkoliikenteen tarjoamalla ympäristöystävällisellä ja kuntoa nostavalla tavalla liikkua paikasta A paikkaan B:

Alla oleva pöytäratkaisu on yhdestä kantapaikastamme, Black Holesta, Hoegi-dongilla. Sinällään ratkaisu on ihan hieno ja erilainen minun mielestäni. Asiakkaat pääsevät istumaan joko aasialaiseen tyyliin lattialla tai länsimaalaiseen tyyliin tuoli-istumaan.

Suomalaisissa anniskeluravintoloissa ei hirveästi harrasteta pieniä snackseja. Etelä-Koreassa baarissa saa melkein poikkeusetta eteensä astiallisen kuvassa alla näkyviä rinkuloita. Ne maistuvat lähinnä merilevän makuiselta kuivalta styroksilta. Aluksi ne ovat aika hirveitä, mutta niihen tottuu.

Jotta emme unohtaisi länsimaalaisuuttamme, käymme hyvin usein syömässä länsimaalaisen aamupalan, joka viime perjantaina sisälsi alla olevassa kuvassa näkyvän munkin. Munkin hinta on 1000 wonia. Sisältää vaniljakastiketta.

Kävin perjantaina Lauran kanssa Soulin rautatieasemalla varaamassa junaliput Busaniin joulukuun 26. päivälle. Soulin aseman pääsisäänkäynnin edestä avautuu näkymä Namsanin vuorelle päin - vuori tosin on tornitalojen takana.

Kuvassa alla on jälleen yksi esimerkki Etelä-Korealaisen sähköasentaja-ammattikunnan työn hedelmistä.

Hoegin aseman Jungangin linjan laiturilla ei hirveästi nähtävää ole - vain yksinäinen puu talon katolla.

Suwonin rautatieasema. Asema on tyypillinen Suwonin tapaiselle, noin miljoonan asukkaan tuppukylälle.

En ole vieläkään sisäistänyt tämän veistoksen syvintä olemusta - enkä varmaan koskaan sisäistäkään. Veistoksen voi bongata yhden sillan alla bussimatkalla Suwonin asemalta Ajoun yliopistolle.


Viimeinen viikko minulle asuntolassa pyörähtää maanantaina käytiin. 21. päivän jälkeen minulle ei ole enää yösijaa Ajoun kampuksella - eli ei kannata postia tänne enää lähettä. Suunnitelmissa on, että olemme motellissa ja hotellissa 26. päivään asti. 26. päivä lähdemme Busaniin, josta lähdemme 27. päivän aamulla Japaniin. Tulemme Japanista takaisin 3. päivä ja sen jälkeen olemme muutaman päivän Busanissa, minkä jälkeen majoitumme 17. päivään asti johonkin hostelliin Soulissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti