Midterm-tuloksia

Vähitellen alkaa olla kaikki tulokset kasassa midterm-viikolta. Software engineering -kurssilla ilmeisesti sain parhaimman tuloksen, creative engineering -kurssilla toiseksi parhaan arvosanan ja business communications -kurssilla sain 19.2 pistettä 20:stä. C-ohjelmoinnin peruskurssi meni täysin penkin alle 24 pisteellä 50:stä, ja korean alkeiden pisteet ovat vähän hämärän peitossa.

Keskimäärin suoritus oli siis huomattavasti parempi kuin mikä tasoni TTY:llä yleensä on. C-ohjelmoinnin kurssin tulos ottaa päähän, ja osoitankin syyttävän sormeni itseeni ja tiukkaan aikarajaan. Hutiloin koodatessani paperille, ja aikaa oli todella vähän että kunnolla olisi voinut miettiä mitä paperille oikein säheltää.

C-ohjelmoinnin kurssilla meille annettiin koepaperit takaisin ja kehotettiin tarkistamaan pistemäärä. Pisteitä korjataan mikäli ohjelma toimii niin kuin se paperilla on, mutta ei se tässä auta. Täytyy vaan suorittaa lopputentissä paremmin.

Uutisia Pohjois-Koreasta

Iltalehti uutisoi normaaliin tyyliinsä: P-Korea uhkaa pirstoa E-Korean. Samasta aiheesta YLE uutisoi hieman maltillisempaan sävyyn: Japani: Pohjois-Korean diktaattori sairaalassa. Uutisten pohjalla on se, että Etelä-Korealaiset aktivistit ovat lähettäneet heliumpallojen avulla propagandalehtisiä, jotka kertovat Kim Jong-ilin terveydentilasta, joka muutoin on vähintäänkin välteltävä puheenaihe P-Koreassa.
The Korea Herald kertoo, että Koreat lähettivät kaksi miljardia propagandalehtistä puolelta toiselle Korean sodan aikana, vuosina 1950-53. Osapuolet sopivat vuonna 2004 propagandalehtisten lähettelyn lopettamisesta, mutta pienet aktivistijärjestöt silti jatkavat toimintaa.

Wikipediasta luin Kim Jong-ilistä, joka on Pohjois-Korean mukaan myös internet-ekspertti (FOX news). Onko P-Koreassa edes internetiä, kun kännyköidenkin käyttö on hyvin rajoitettua?

Yhteispohjoismaalaisuutta ja jalkapalloa

Perjantaina lähdin taas jälleen kerran Souliin ilman että olisin muistanut laittaa muistikortin takaisin kameraan. Kaikkea kuvattavaa olisi matkalle osunut, mutta tyytyminen oli kännykkäkameran laatuun.
Perjantaina illalla menimme Hoegi-dongilla yhteen kivaan kellarikahvilaan, jossa kahvin lisäksi sai oluita ja viinejä. Seinillä oli itsetehdyn näköisiä kissatauluja (kuva vasemmalla) ja tunnelma kahvilassa oli intiimi ja lämmin.
Seuraavana aamuna kävin Lauran kanssa Myeong-dongilla shoppailemassa. Itselleni tarttui mukaan kaksi paitaa Forever 21:sta vähän yli 60 000 wonilla. Nykyisen kurssin mukaan hintaa kertyi euroissa hieman alle 40 euroa. Sen verran voisi arvioida, että Suomessa vastaavat paidat olisivat maksaneet ehkä 50-60 euroa. Myeong-dongin ostoskadut ovat tutustumisen arvoiset, mutta vaatii aikaa tutustua kaikkeen mitä alueella on tarjota.

Tunnelma oli myös metrossa kohtalaisen lämmin lauantai-iltana kun olimme matkalla sovittuun yhteispohjoismaiseen tapaamisen Sinchonin asemalle. Lopulta meitä oli reilu tusina suomlaista ja ruotsalaista Kyung Heestä ja Ajousta lähdössä tutustumaan tarkemmin Sinchonin ja Hongik Universityn alueen yöelämään.
Ensin saimme kohtalaisen suuren porukkamme liikuteltua yhteen baariin, joka oli ensimmäistä iltaa auki. Tunnelma tässä anniskeluravintolassa oli lähinnä samanlainen kuin hautajaisissa. Kynttilät toivat valoa ja rauhallinen musiikki soi. Aiheutimme pientä hämminkiä kun tilasimme 13 pulloa Cassia mutta jostain syystä heiltä löytyi vain 12 pulloa kyseistä olutta. Saimme kuitenkin yhden pullon eri olutta hyvitykseksi. Saimme myös pöytään nachoja ja muuta pientä suolaista samaan hintaan.

Yhteensä ehdimme kiertää kolmessa baarissa. Siirtyessämme viimeiseen baariin matkalle osui myös pieni mielenosoitus. Ilmeisesti Hongik Universityn päärakennuksen eteen oli kokoontunut pieni joukko mielenosoittajia, joita vastaan oli lähetetty noin 100-150 mellakkapoliisia. Loppujen lopuksi mitään dramaattista ei tapahtunut. Alla kuvassa poliisit saapumassa paikalle, vasemmalla poliisit ryhmittyneenä siisteihin riveihin. Poliisit olivat paikalla vartioimassa vielä viiden ja kuuden välissä aamuyöllä.

Olen lukenut, että mielenosoitukset ovat kohtalaisen tavallisia Soulissa, mutta tämä oli vasta ensimmäinen jota itse todistin.

Viimeisessä baarissa cocktailit olivat missä tahansa valuutassa mitattuna halpoja. Lisäksi loppuillasta baarimikot syöksivät tulta ja pyörittelivät pulloja ja soihtuja näennäisen taitavasti.

Viimeisen baarin jälkeen otimme vielä tunnin session läheisessä Norebangissa (valkoinen rakennus yllä olevassa kuvassa), eli karaokehuoneessa. Tämän Norebangin aula oli kuin hotellissa ja paikka oli muutenkin todella siistin oloinen. Norebangin jälkeen otimme taksin takaisin Hoegi-Dongiin koska metro ei vielä puoli kuudelta aamulla kulkenut.

Loppuyhteenvetona illasta todettakoon, että Hongik Universityn lähettyvillä on todella hyviä baareja, ja alue on ainakin yöaikaan tutustumisen arvoinen, ainakin jos on jotain aihetta on juhlia.

Viiden tunnin yöunien jälkeen oli motellin check-out, joten sängystä oli pakko kömpiä ulos lievän kirpeään ja kauniiseen syysaamuun. Ilma oli todella mukavan oloinen ja mieli kirkastui nopeasti. Kävin syömässä sunnuntaiaamupäivän brunssin Lauran kanssa motellin vieressä olevassa Dunkin Donutsissa. Aikamme istuttuamme lähdimme takaisin Kyung Heen asuntolalle.
Kuvassa oikealla on Sewha hall, jossa Laura pitää majaa. Kuvasta mielestäni välittyy kohtalaisen hyvin säätila, joka vallitsi tuona hienona aamuna. Päivän pääetappi oli Soulin World Cup -stadion, jolla oli mahdollista seurata jalkapalloa tuona sunnuntaina. Aikamme odoteltuamme kaikki halukkaat lähtijät olivat paikalla ja pääsimme aurinkoisessa kelissä matkaan.


Liput sisään maksoivat 12 000 wonia henkilöltä. Halvimmat paikat olivat 2 000 wonia ja kalleimmat 20 000. Olimme jo aiemmin päättäneet mennä katsomaan tätä matsia, joka oli, ellei viimeinen niin yksi kauden viimeisistä otteluista. 70 000 katsojan stadionilla oli äkkiä silmämääräisesti arvioiden ehkä 10 000 jalkapallon ystävää vaivautunut paikalle. Kuvassa vasemmalla on kotijoukkoeen kannatusryhmä. En ole Eurooppalaista jalkapalloa seurannut, mutta jotenkin laiskalta ja ehkä hieman amatöörimaiselta peli vaikutti - mutta huono minun on arvostella. Alla kuvassa vierasjoukkoeen kannatusjoukot.

World Cup -stadion on sinällään jännä, että alakerrassa on ostoskeskus. Miehet voivat katsoa yläkerrassa jalkapalloa sillä välin kun vaimot ovat alhaalla shoppaamassa. Ei välttämättä mikään pöljempi ratkaisu.

Maanantaina ei sinällään kummempia tapahtunut. Illalla seitsemältä kampusalueen English Café:ssa järjestettiin jonkinlainen Halloween-tapahtuma. Itse en hirveästi kyseisestä juhlasta pidä, mutta välttääkseni anti-sosialisoitumista, menin kuitenkin puolalaisen kämppikseni kanssa katsomaan mistä oli kyse.
Tapahtuma oli sinällään mukava, ja tarjolla oli myös ilmaista olutta muiden virvokkeiden ohella. Tapahtumaan kuului myös kurpitsanveistokilpailu ja paras asu -kilpailu. Paikalla oli kohtalaisen paljon korealaisia, joista osa oli tullut paikalle harjoittelemaan englannin puhumista. Jotkut olivat ihan jonkun kurssinkin puolesta harjoittelemassa siellä englantia, sillä ainakin yhdelle porukalle olin "harjoitusvastuksena" juttelemassa. Pienen smalltalk-session jälkeen minua pyydettiin allekirjoittamaan pieni paperiliuska, joka todistaa että nämä korealaiset olivat puhuneet englantia. Aika hauskaa oli se.

Maanantai-illalla myös vihdoin katsoin puolaisen kämppikseni, Stefanin kanssa puolalaisen leffan "Ogniem i mieczem". Nimi kääntyy englanniksi "With fire and sword". Tämä eeppisen oloinen elokuva oli hyvä, ja oikeastaan paljon parempi kuin moni Hollywood-tuotanto. Oikeastaan suosittelen katsomaan, vaikka sillä ei nyt mitään tekemistä Korean kanssa olekaan.

Mainittakoon lopuksi, että aamuisin alkaa olla aika ilkeää herätä kun ilma ulkona on kohtalaisen viileä ja tässä asuntolassa ainakaan ei ole mistään triplaikkunoista kuultukaan. Yksinkertainen lasi ja vuotavat tiivisteet ovat hieno yhdistelmä.

Kiinan viisumi

Kiinalaiset osaavat olla välillä erittäin hankalia. Kirottuamme maan viime kerralla, kun viisumia varten olisi pitänyt seistä päällään ja tanssia polkkaa, jätimme homman sikseen ja menimme Japaniin. Nyt alkoi taas tylsyys vaivaamaan matkalaisia, joten päätimme vielä viimeisen kerran kokeilla, mitä kaikkea ne tällä kertaa keksivät.

Yllätys oli suuri kun viime kerrasta viisastuneena toimme passin, alien -kortin, jo varatut (aidot) lentoliput, motellivarauksen vahvistuksen, cerficate of enrollmentin, yhden kuvan ja ajokortin (en tiedä miksi ne halusi suomalaisen ajokortin), niin virkailija totesi iloisena että vain passi, alien -kortti ja kuva riittää, kiitos. Noh, ei kai siinä mitään. Seoulin suomen lähetystöstä sanottiinkin, että Kiinan vaatimuksen viisumin saamiseksi vaihtelevat noin 3 viikon välein. Joskus niistä tuntuu, että ne haluaa turisteja, joskus taas ei. Viime kertainen viisumin hankkimisen vaikeus johtui kuulemma paraolympialaisista, ilmeisesti Kiina ei halunnut turhan paljon yleisöä.

Olimme ulkona parissa minuutissa 50'000 wonia köyhempinä ja mietimme keksivätkö kiinalaiset jotain uutta. Ei tämä voinut olla näin helppoa. Saimme mukaamme kuitin, jota vastaan kuka tahansa meistä voi hakea kaikkien passit 4 päivän päästä. Hain passit, eikä ollut mitään ongelmaa. Hain myöhemmin Tuomaksen passin, joka haki eri aikaa viisumia. Sain kuittia vastaan sen passin, vaikkei omaani ollutkaan siellä. Ei siis parane kuittia missään nimessä hukata!

Paikka, josta viisumin saa ei todellakaan ole siis Kiinan lähetystö, vaan viisumeille on oma toimistonsa Myeong-dongilla. Exit 2 tultaessa ylös näkyy toivottavasti Pasific hotel, jonka kulmalla löytyi kirkkaan keltainen matkatoimisto. Mäen yläpäässä on viisumi -toimisto, mutta siellä ei tarvitse asioida, sillä matkatoimisto hoitaa homman.

Lento lähtee nyt 7.11 täältä ja ollaan Pekingissä 14. päivään asti.

Hukattu torstai & perussanontoja

Kuvassa oikealla kuppi Jacobs Kronung -kahvia, jota puolainen kämppis tänä aamuna minulle tarjosi. Meillä ei ole täällä minkäänlaista suodatinkahvinkeitintä, joten kämppis valmisti kahvin pannukahvityyliin, kuten kuulemma puolassa yleensä on tapana.
Mutta se kahvista. Myönnettäköön, että kadotin koko torstaipäivän taistellessani kohtalaisen hanakkaa, kovalla vaivalla keskiviikkoillalla hankittua krapulaa vastaan. Ainakin tulin tutustuneeksi ainakin viiteen eri baariin.
Ensiksi poikkesimme Sound Factoryyn, joka on pienehkö baari, jossa yleensä joku paikallinen autotallipoppoo soittaa live-musiikkia. Korealaiseen tyyliin volyymiä oli ihan liikaa. Toisten kanssa ei paljon voinut puhua. Muut paikat eivät niinkään mainitsemisen arvoisia ole, joten eipä keskiviikkoillasta sen enempää.

Blogin statistiikkaa seuratessani pisti silmään, että jotkut olivat yrittäneet etsiä täältä korealaisia fraaseja, joten tarjotaanpa nyt tästä muutama perusfraasi:

안녕하세요 lausutaan "an·nyong·ha·se·yo", ja se on lähinnä kohtelias tervehdys, jota voi käyttää ajankohdasta riippumatta. Jos korottaa ääntämystä viimeiselle tavulle ja tekee siitä ikäänkuin kysymyksen, se tarkoittaa "mitä kuuluu".

Kun lähdetään pois jostain paikasta, paikkaan jääville voidaan huikata 안녕히 계세요 "an·nyong·hi gye·se·yo". Vastaavasti paikkaan jäävät voivat sanoa 안녕히 가세요 "an·nyong·hi ga·se·yo".

저는 토마스예요 lausutaan "tso·neun Tho·ma·seu·ye·yo", mikä on suomeksi "minä olen Tuomas". 저 on suomeksi "minä", 는 merkitsee lauseen objektin, ja 예요 liittää edeltävän substantiivin, tässä tapauksessa minun nimeni, lauseen objektiiviin. Aivan näin suoraviivaisesti eivät asiat kuitenkaan aina mene, sillä jos objekti päättyy vokaalin sijasta konsonanttiin, 는 muuttuu muotoon 은, ja se lausutaan "eun". Samoin, jos substantiivi päättyykin vokaalin sijasta konsonanttiin, tavupari 예요 muuttuu muotoon 이에요, joka lausutaan "i·e·yo".
Jos nimeni, 토마스, tilalle vaihtaa sanan 학생, "hak·seng", tarkoittaa alkuperäinen lause "Olen opiskelija".

Saman kaavan mukaan, 저는 핀란드 사람이에요 lausutaan "tso·neun phin·lan·deu sa·lam·i·ye·yo", joka kääntyy suomeksi "minä olen suomalainen". 핀란드 on Suomi koreaksi ja 사람 on suomeksi "henkilö".

Kun halutaan tietää jonkun nimi, kysytään "이름이 뭐예요?", eli "i·reum·i mwo·ye·yo", ja "kiitos" on 감사합니다, "kam·sa·hap·ni·da". Tässä ei nyt niin hurjasti materiaalia ole, mutta onhan jotain.

INTERNATIONAL CAPS LOCK DAY

22.10 ON KANSAINVÄLINEN CAPS LOCK -PÄIVÄ, JOKA ON PUHU KUIN PIRAATTI -PÄIVÄN (19.9) JA JÄRJESTELMÄNVALVOJANPÄIVÄN (HEINÄKUUN VIIMEINEN PERJANTAI) LISÄKSI YKSI "INTERNETIN PYHÄPÄIVISTÄ". KUNNIOITTAAKSENI KANSAINVÄLISTÄ CAPS LOCK -PÄIVÄÄ, KIRJOITIN NYT TÄMÄN YHDEN KAPPALEEN ISOILLA KIRJAIMILLA - KUTEN VARMAAN NÄKYY.

Silmiä säästääkseni kirjoitan loput ihan normaalisti. Toinen eilen järjestetyistä tenteistä liittyi Business Communications -kurssiin. Kurssilla harjoitellaan strategiaa ja erilaisia tapoja kaupankäyntiin liittyvien kirjeiden kirjoittamiseen. Tentissä oli tarkoitus kirjoittaa kirje, jossa tiedustellaan, tai oikeastaan pyydetään tiettyä asiaa tietyltä taholta. Aikaa oli annettu 75 minuuttia, ja siinä ajassa kirje piti luonnostella ja kirjoittaa puhtaaksi kuulakärkikynällä. Ei mitenkään paha rasti sinällään.
Aihe kuitenkin oli vähän hankala, sillä kirjeen kirjoittamista varten täytyi eläytyä kahvilanpitäjäksi, joka ei ollut päässyt kauppakamarin kokoukseen, jossa eräs puhuja oli pitänyt kiinnostavan puheen pienyritysten turvallisuussäädöksistä. Nyt tämän kahvilanpitäjän piti kirjoittaa kirje, jossa pyydettiin puheen pitäjältä puhetta paperilla.

Kolmas ja viimeinen tentti eilen järjestettiin jostain syystä kohtalaisen myöhään. Tentti alkoi puoli seitsemältä, ja aiheena oli Introduction to Creative Engineering. Vapaasti suomennettuna "luovan insinööritaidon peruskurssi". Tentti oli kohtalaisen yksioikoinen. Viidellä sivulla oli yhteensä 18 tehtävää, joista noin 70% oli monivalintoja ja loput suhteellisen yksinkertaisia avoimia kysymyksiä. Suurin osa korealaisista lähti menemään puolen tunnin kuluttua. En tiedä oliko syynä luovuttaminen vai ilmiömäinen nopeus, sillä minäkin jouduin aika kauan tulkitsemaan monimutkaisia monivalintojen kysymyksiä ja vastausvaihtoehtoja.

Tänään on vuorossa midterm-viikon viimeinen tentti, korean alkeiskurssi. Nähtäväksi jää miten hyvin korean tentti menee.

Edit:
Mainitaan vielä, että viime yönä heräsin siihen, että ilmastointilaitteesta puski sisälle lämmintä ilmaa. Korealaiset kai pelkäävät että asuntolan asukkaat jäätyvät tällaisina kylminä öinä kun ulkona on vaan 12-16 astetta lämmintä. Täytyi kytkeä mokoma laite pois päältä kun ei nukkumisesta meinannut tulla mitään.

Toisesta midterm-tentistä

Aamulla vähän jälkeen kahdeksan sain kammettua itseni ylös sängystä ehtiäkseni yhdeksältä alkaneeseen IE Programming & Experiment -kurssin tenttiin.
Tentissä meille annettin A3:n kokoinen paperi, joka toimi vastausalustana. Meille annettiin viisi kysymystä toisella paperilla, ja kysymykset - tai ratkaistavat ongelmat oikeastaan - menivät näin:
1. Piirrä vuokaavio
2. Koodaa paperille
3. Koodaa paperille
4. Koodaa paperille
5. Koodaa paperille
Aika yksipuolinen tentti oli tämä. Ongelmaksi muodostui paperin suttaantuminen kun ensin kirjoitti ohjelmakoodia pitkät pätkät ja sitten tajusi, että johonkin väliin piti sittenkin raapustaa jotain muuta kuin mitä alunperin oli suunnitellut. Tentti ei ainakaan tuntunut mitenkään vaikealta, mutta kysymykset olisi voinut heti aluksi lukea huolellisemmin ylimääräisen paperin suttaamisen välttämiseksi.
Aikaa oli tenttiä varten annettu 60 minuuttia, mikä oli oikeastaan ihan riittävästi.

Korjaan hieman edellistä postausta; viidestä kurssista kahden kurssin tenttien ajat ja pitopaikat on sittenkin ilmoitettu kurssien sivuilla.

Lopuksi hieman asiaa ohi aiheen: Scott Wade tekee taidetta likaisiin autoihin.

Ensimmäisestä midterm-tentistä

Tänään kahdeltatoista oli minun ensimmäinen midterm-viikon tentti. Aiheena oli software Engineering, ja tenttialueeseen kuului 11 kappaletta lähemmäs tuhatsivuisesta kurssikirjasta (jossa kappaleita on yhteensä 32).
Yhdenkään kurssin sivuilla ei ole mainittu että milloin ja missä tentit ovat, puhumattakaan tarkemmasta infosta, kuten esimerkiksi että onko tentti "open-book" vai ei. Nämä asiat täytyy muistaa laittaa ylös viimeisellä luennolla ennen midterm-viikkoa, tai muuten asiaa täytyy tiedustella uudelleen muilta opiskelijoilta.

Joka tapauksessa tämänpäiväinen tentti oli "open-book", eli tentissä sai käyttää luentomuistiinpanoja ja kurssikirjaa. Tentti muodostui neljästä sivullisesta kysymyksiä vastaustiloineen. Kysymyksiä oli sivulla viidestä kuuteen, ja jokainen kysymys oli arvoltaan kolmen ja kahdeksan pisteen välillä.
Aikaa vastata oli 75 minuuttia, johon annettiin vielä lopuksi viisi minuuttia lisäaikaa. Suurimmaksi ongelmaksi osoittautuikin kaikkiin kysymyksiin vastaaminen aikarajan sisällä. Osa ajasta kului lähemmäs tuhatsivuisen tenttikirjan selaamiseen vastauksia etsiessä. Tenttiin lukiessa suurin hyöty tuli siitä, että suurin piirtein tiesi mistä päin kirjaa löysi tarvittavat vastaukset.

Summittainen arvioni on, että noin 2/3 tentin kysymyksistä olivat muotoa "listaa 3 asian x perusperiaatetta". Loput 1/3 olivat muutoin samantyyppisiä, mutta listattujen asioiden lisäksi kysyttiin myös jonkinlaista tarkempaa kuvausta.

Lopuksi mainittakoon, että Software Engineering -kurssin kurssikirja soveltuu fyysisten ominaisuuksiensa ansiosta yhdessä maan vetovoiman kanssa mainiosti vertikaalin tason päällä paikallaan olevien hyttysten eliminointiin.

Huomioita Koreasta IV & sekalaisia asioita

Tänään on viimeinen päivä ennen huomenna alkavaa midterm-viikkoa, joka vastaa kotoista koe- tai tenttiviikkoa. Minulle tentit sattuivat viikon alkupäähän. Maanantaina on software engineering -kurssin tentti, tiistaina on tentit kursseista IE Programming & Experiment, Business Communications 2 ja Introduction to Creative Engineering. Lopuksi vielä keskiviikkona on korean alkeiskurssin koe.
Tentteihin on ollut aikaa lukea, mutta inspiraatioa lukemiseen ei ole ollut yhtä paljon.

Bongasin tänään YLE:n sivuilta seuraavan otsikon: "Japanilaislehti: Pohjois-Korealta tulossa 'tärkeä tieto'". Spekulointia on ennenkin näkynyt Japanilaisten lehtien kautta saaduissa uutisissa. Huomenna näkee onko tässäkään uutisessa mitään perää.

Lopuksi vielä muutamia huomioita: Kun menee mihin tahansa kahvia tarjoilevaan paikkaan, voi olla varma siitä että kahvi, tee tai mikä tahansa muu kuuma juotava on oikeasti tulikuumaa. Menee ainakin 10 minuuttia ennen kuin nautittava neste on jäähtynyt siedettävälle tasolle.
Lisäksi korealaisissa take-away -paikoissa ei tunneta termiä take-away. Sanapari, jolla saa syötävät ja juotavat mukaan on take-out. Jos ei kahvia tilatessa muista mainita että haluaa sen kuumana, myyjä yleensä kysyy että halutaanko kahvi kuumana vai jääkahvina.
Lisäksi yleensä suurimpien kahvilaketjujen työntekijät puhuvat riittävästi englantia.

Who cooked potatoes?

Asuntolassamme sattuu ja tapahtuu. Kukaan ei laske pulkalla portaikossa, pidä nuotiota käytävällä tai heivaa pesukonetta ulos ikkunasta kuten Mikontalossa ennen vanhaan.

Sen sijaan 3. kerroksen keittiö on suljettu muutamaksi päiväksi koska joku keitti perunoita eikä siivonnut jälkiään. Keittiö on laitettu lukkoon, ja hyvä niin. Silloin tällöin keittiöstä tuli sellainen haju että oksat pois kun joku vaihtari kokkasi oman maansa erikoisuuksia.
Keittiön ovi näyttää tältä:

Paperilla lukee:

"We found the kitchen on the 3rd floor very messy on Oct. 14th. Unless some one who mainly cooked potatoes will clean the kitchen by midnight, we will close the kitchen all day tomorrow.
Please think about other students who need the kitchen on daily basis. Do not be a person who does not care other friends' life."

Lisäksi mainittakoon, että vessan ovissa on ohjeet siitä, miten vessa pidetään siistinä. Lopussa on lainaus raamatusta, korinttolaiskirjeiden 13. luvun jakeista 3-8, jotka menevät suomeksi näin:

"Ja vaikka minä jakelisin kaiken omaisuuteni köyhäin ravinnoksi, ja vaikka antaisin ruumiini poltettavaksi, mutta minulla ei olisi rakkautta, ei se minua mitään hyödyttäisi. Rakkaus on pitkämielinen, rakkaus on lempeä; rakkaus ei kadehdi, ei kerskaa, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaansa, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä, vaan iloitsee yhdessä totuuden kanssa; kaikki se peittää, kaikki se uskoo, kaikki se toivoo, kaikki se kärsii. Rakkaus ei koskaan häviä --"

Siinä on hyvä istua sitten ja miettiä että miten tämäkin nyt vessassa asioimiseen liittyy ja kuka aikuinen ihminen ei osaa jälkiään siivota, että täytyy tällaisia papereita ja rajoituksia viljellä joka soppeen.
Seuraavaksi jotain konservatiivista:


Tiistai-iltana pari venäläistä vaihtaria järjesti omatoimisesti venäläisen elokuvan illan. Tapahtuma herätti pientä mielenkiintoa vaihtareiden keskuudessa, ja tusinan verran vaihtareita oli arviolta elokuvia katsomassa.
Virhe oli vain siinä, että elokuvaa katsottiin 3. kerroksen televisioaulassa, joka oli täysin sopimaton siinä mielessä, että sinne ei saanut tyttöjä tulla. Tiedossa oli, että tytöt eivät saa tulla 3. kerrokseen muualle kuin opiskelu- ja oleskelutilaan, mutta meille ei vain koskaan oltu kerrottu, että mikä on oleskelutila - ja tv-aula ei sellainen ollut.
Toimenpiteet olivat elokuvan keskeyttäminen 20 minuuttia ennen loppua ja - fiksua kyllä - tv:n siirtäminen varsinaiseen oleskelutilaan.

Tällainen konservatiivisuus on varmaan ainoa asia mitä vaihtarit eivät täällä oikein pysty sulattamaan. Ilmoitustaululla lukee, että joku tämän syksyn vaihtarityttö oli tavattu poikien kerroksesta ja oli "karkoitettu" asuntolasta sen takia En kyllä ole itse kuullut että ketään olisi karkoitettu, mutta aika tosissaan täällä otetaan nämä asiat.

Syömäpuolesta

Kuten jo olen aiemmin maininnut, korealainen ruoka on vähintäänkin kyseenalaista. Löytääkseen ruokalajeja, joita pystyy syömään, täytyy vain rohkeasti kokeilla eri ruokapaikkoja.
Eilen illalla kävimme syömässä Hoegin aseman lähettyvillä yhdessä ravintolassa illallisen, joka maksoi 5000 wonia per syöjä. Aluksi pöytään tuotiin gimchiä, jota on tarjolla kuvassa vasemmalla, soija- tai teriaki-kastikkeessa marinoitujen sipulinsiivujen kanssa.
Alla olevassa kuvassa on "pääruoka", eli jotain lihaa, joka pöydässä porisevaan pataan ruskistumaan kasvisten kanssa.


Meitä oli viisi syöjää ja pöydässä oli kaksi samanlaista pataa, joista kukin sai närppiä syötävää omaan kulhoonsa. Alla kuvassa vajaa kulho, jossa on jotain kaalia, jotain vihannesta, "hittitatteja", ja lihaa. Kulhossa alavasemmalla oleva kermanvalkoinen möhkäle on jonkinlainen riisi-jokin. Tilanne on sinällään normaali, että minulla ei ole mitään hajua ruoka-aineksien oikeista nimistä.

Kun padasta oli syöty kaikki kasvikset, henkilökunta tuli laittamaan sinne nuudeleita. Positiivinen yllätys sinällään oli se, että nuudelit olivat todella hyviä, vaikka niiden saaminen pois padasta omaan kulhoon olikin hieman hankalaa. Ohimennen mainittakoon, että ruokaa syötiin niin kuin parhaaksi näki, lusikalla tai puikoilla.


Eilen kävin poistattamassa leikkauksesta jääneet tikit, ja samalla lääkäri määräsi vielä kolmeksi päiväksi lääkkeet. Tällä kertaa lääkkeet joutui itse hakemaan lähimmästä apteekista. Aivan Ajoun sairaalaa vastapäätä, kadun toisella puolella on apteekki, josta sai mukaan alla olevan kuvan mukaisia iloisia pillereitä:

Vasemmassa alakulmassa on apteekin sijainti, merkittynä karttaan"123약국". Pelottavaa sinällään on se, että kädessä, joka osoittaa edellämainittuun merkintään, on yksi ylimääräinen sormi.
Ohimennen mainittakoon, että "약국" tarkoittaa apteekkia.

"On ilmoja pidelly"

Tänään sunnuntaina oli sään puolesta ehdottomasti paras päivä Etelä-Koreassa tähän mennessä. Aurinko paistoi kirkkaalta taivalta, mutta ilma oli viileä. Sää muistutti suomalaista loppukesän päivää, jolloin vielä lähes kaikissa puissa on lehdet, mutta ilmassa on selkeästi kesän lopun merkit.
Ulkona tarkeni juuri ja juuri hupparissa ja verkkareilla. Raikkaan ilman tuoksussa oli hivenen syksyä. Huolimatta kaikesta viikonloppuun keräytyneistä töistä oli kiireetön olo, kun kävin Stefanin kanssa hakemassa sairaalan alakerran Paris Baguette-kahvilasta sunnuntaibrunssia varten täytettyjä voileipiä ja kahvia.
Kamera ei sattunut kertaakaan mukaani kun kävin ulkona, jotta olisin voinut tämän leppoisan päivän ikuistaa kameran linssin kautta. Tämä päivä sai minut ainakin todella hyvälle tuulelle.

Huomoita Koreasta III

Alan jo olemaan kunnossa sairaalareissun jälkeen ja olen osallistunut kursseille ja Soulissakin ehdin jo käymään. Tänään, lauantai-aamulla olin Lauran kanssa Yongsanin aseman yhteydessä olevassa i-Mall -ostoskeskuksessa, josta kävin 50 000 wonilla ostamassa itselleni korealaisen kännykän. Ostin myös itselleni selkärepun 44 500 wonilla tulevia matkoja varten.

Alla kuva korealaisesta luurista. Totta puhuen en ole vielä yhdelläkään korealaisella nähnyt kännykkää joka ei olisi malliltaan simpukka tai liukuläppä.

Ohessa vielä vertailun vuoksi kuva korealaisesta luurista ja Nokian E51:stä. Korealaisen puhelimen valmistaja on LG, malli on KF1100 (OnePhone II). Tämä KF1100 on tietty vanhempaa mallia kuin E51, joten sinällään puhelimet eivät ole oikein vertailukelpoiset.
Tietty käyttöliittymästä sinällään voisi jotain sanoa. Käyttöliittymään tottuu kyllä aika nopeasti, mutta ensivaikutelma on jokseenkin sekava. Ensimmäiset toimenpiteet minulta olivat näppäin- ja muiden härpäkeäänien poiskytkeminen ja valikon ja teeman vaihtaminen kaikkein vähävärisempään mitä luurista löytyi.
Aasialaiset todella rakastavat värien ja äänien disharmonista sekamelskaa.

i-Mall itsessään on aika sekava ostoskeskus. Suunnistaminen siellä on aika vaikeaa ja jotkut opastekartat ovat jotenkin epäloogisesti esillä. Jos suunnittelee i-mallissa käyvänsä ja tutustuvansa siihen huolella, se kyllä vaatii koko päivän, ellei kaksikin.

Kävimme äkkiä pyörähtämässä myös Yongsanin elektroniikkamarketilla, josta mukaan tarttui tingittyyn 115 000 wonin (66 euron) hintaan Nintendo DS lite. Tiedä sitten, että oliko tuo hinta noin alhaalla sen takia, että uusi DS on tulossa ihan kohta vai oliko kyseessä normaali Yongsanin hintataso.
Yhtä kaikki, koreassa pätee nyrkkisääntö; jos hintaa ei näy, ilmoitetusta hinnasta voi tinkiä.

Yksi kavereistani oli kysellyt kameran objektiivien perään. Sonyn runkoon Sigman 30 mm:n objektiivi maksoi 450 000 - 500 000 wonia ja Sigman 10-20 mm:n objektiivi 565 000 - 600 000 wonia, eli 260-290 ja 330-350 euroa päivän kurssien mukaan.

Mutta jatkaakseni nippelitieto-osioon: Korealaisessa ja pohjoiseurooppalaisessa kävelytyylissä on jotain todella huomattavia eroja, sillä minusta tuntuu, että kun kävelen kadulla, aina eteen pöllähtää joku korealainen joka kävelee hitaampaa. Jos edessä kävelevää lähtee ohittamaan, lähes poikkeuksetta edessä kävelevä vaihtaa kurssiaan niin, että on taas tiellä.

Muutenkin vaikuttaa siltä, että pohjoiseurooppalaiset kävelevät yleensä paljon nopeampaa kuin paikalliset. Korealaisilla ei ole kiire minnekään ja he laahustavat eteenpäin vieri vieressä vieden kaiken tilan jalkakäytävällä.
Pohjoiseurooppalaiset sen sijaan haluavat vain päästä mahdollisimman nopeasti paikasta A paikkaan B. Yksi syy taitaa olla, että yleensä kotopuolessa sataa joko lunta tai vettä tai on muuten vaan kylmä, eikä sen takia ole mitään syytä viivytellä fyysisen olemuksensa siirtelyssä.

Mainittakoon opiskelusta, että tämä viikonloppu on tähän mennessä työntäytteisin. Pitää suunnitella kahta projektia, pitää hoitaa ohjelmointitehtäviä, pitää kirjoittaa Business Communications-kurssia varten "kieltäytyvä kirje", ja pitää lukea koreaa noin kahden viikon edestä, ja niin edelleen. Lisäksi ensi viikon jälkeen ovat vuorossa midterm-kokeet.

Lopuksi kännykkäkamerakuva, jossa näkyy miten Sadangin asemalla jonotetaan 7001-bussiin kohti Suwonia:

Jonoa kertyi todella nopeasti ja bussit kulkivat noin 10 minuutin välein. Jonoa oli tuossa vaiheessa edessäni lähes yhden bussillisen verran ja takana riitti jonoa ainakin kahteen bussiin. Liikenne on ruuhkaista täällä lähes koko ajan, joukkoliikennevälineet kulkevat kohtalaisen usein ja siedettävää vauhtia, mutta ovat usein turhan täynnä.

Rahakursseista

En tarkalleen tiedä mitä markkinoilla tapahtuu tällä hetkellä, mutta tullessamme Etelä-Koreaan yhdellä eurolla sai jotain 1500-1600 wonia. Tänä aamuna google kertoi, että yhdellä eurolla saa jo 1900 wonia.
Euroopan keskuspankin sivuilta sai kätevästi kaavion, jossa näkyy sama aikajakso kuin minkä olen ollut täällä:

Näyttää kohtalaisen hullulta nousulta, kauankohan moinen kestää ja mille tasolle hinta asettuu? Nousevatko tuotteiden hinnat täällä ja kuinka pian, se jää nähtäväksi. Kohta taitaa olla otollinen aika nostaa rahaa ja mennä Yongsanin elektroniikkamarketille..

Ajou University Hospital

Vaikka olisikin ollut toivottavaa, että minun ei olisi tarvinnut tarkemmin tutustua kampusalueen sairaalaan, kuitenkin minun täytyi sinne perjantaiaamuna (3.10) mennä. Sairaala oli Gaecheonjeolin takia aika hiljainen. International Health Care Center oli myös suljettu. Kävellessäni Lauran kanssa ensiapuosastoa kohti infotiskin takana päivystävä isokokoinen korealainen kysyi englanniksi mikä on hätänä ja kerroin tilanteeni.
Melkein kädestä pitäen tämä mies lähti viemään minua ensiapuosastolle, ja vieläpä ilmoitti minut sisään. Vähän aikaa odottelin, ja lääkäri otti minut vastaan, toimitti jatkotutkimuksiin, ja lopulta löysin itseni leikkauspöydältä, minkä jälkeen vintti pimeni. Sen verran kerrottakoon, että leikkaus itsessään ei ollut kovinkaan suuri tai vaarallinen, mutta se oli pakko kuitenkin tehdä.

Heräsin sairaalan 11. kerroksesta, jossa makoilin kohtalaisen epämukavalla sängyllä maanantaiaamuun asti. Laura oli onneksi seuranani koko ajan. Sängyn alta sai vedettyä pienemmän sijan, jolla Laura nukkui jopa paremmin kuin minä varsinaisessa sängyssä.
Lääkärit kävivät katsomassa vointiani aamulla ja illalla ja hoitajat kävivät antamassa antibioottia ja lääkkeitä ja mittaamassa verenpainetta ja kuumetta silloin tällöin. Lääkärit puhuivat englantia jotenkin, mutta hoitajat eivät juuri ollenkaan.

Korealainen sairaalaruoka on eurooppalaisen kannalta hirveää. Ainoa mitä pystyy syömään, on riisi. Kaikki muu on niin kamalan hajuista ja näköistä että sitä ei halua suuhunsa laittaa, ellei satu olemaan korealainen.

Oikeastaan kuvassa keskellä oikeassa laidassa näkyvät ruskeat pavut olivat kohtalaisen syötäviä. Lähinnä ne muistuttivat teriaki- tai soijakastikkeella maustettuja pähkinöitä.

Olin majoittunut kahden hengen huoneeseen, jossa viereisessä sängyssä oli joku korealainen, jolla oli äitinsä seuranaan. Ainoa ongelma oli se, että pahimmillaan molemmat kuorsasivat uskomattoman kovaa ja yhtä aikaa.
Huone oli varustettu omalla vessalla, jääkaapilla ja isolla telkkarilla. Kanavien seasta löytyi vain yksi kanava, OCN, joka näytti englanninkielistäkin ohjelmaa.

Maanantaina International Health Care Center otti asiani hoitaakseen, ja maksettuani laskun, sain mukaani säkillisen pillereitä ja pääsin lähtemään. Taisi olla ensimmäinen ja viimeinen kerta kun maksoin laskun, jonka loppusumma ilmoitettiin miljoonissa.
Harmi että sairaala ei suoraan veloita ulkomaisilta vakuutusyhtiöiltä, joten nyt joudun haalimaan ison kasan papereita ja lähettämään ne postissa Tapiolalle.
Sairaalasta jäi muistoksi vielä tikit, jotka poistetaan ensi viikon tiistaina.

Japanin matka - päivät 3 - 6

Uusi aamu valkeni nousevan auringon massa, Osakan kaupungissa. Pahaksi onneksi aurinko nousi tihkusadepilvien takana. Itse heräsin järkyttävään selkäkipuun. Ehkä olin nukkunut koko yön samassa huonossa asennossa, mutta joka tapauksessa alaselkään koski oikealle puolelle enemmän kuin koskaan. Lähdimme kuitenkin ulos kävelemään. Päivän kohteena oli Osakan linna.

Koska sää ei ollut niin paha ja matkaa linnalle majapaikastamme oli vain noin 5-6 kilometriä, päätimme lähteä kävellen liikenteeseen. Poikkesimme Shinsekain (Uusi maailma) kaupunginosaan, jossa on paljon Japanilaisia ravitsemusliikkeitä. Alueen huomattavin maamerkki on Tsutenkakun näkötorni, joka on oheisessa kuvassa taka-alalla.
Billiken on jonkinlainen huolettomuuden ja hyvän mielen symboli, jonka eräs amerikkalainen kuvittaja ja kuvataideopettaja loi.
Jostain syystä Billiken eksyi myös Japaniin ja nousi melkein ylimääräiseksi kahdeksanneksi onnen jumalaksi.
Huhu kertoo, että Billikenin jalkapohjien hierominen tuottaa hyvää onnea tai toteuttaa toiveita. Varsinainen Billikenin patsas on Tsutenkakun näkötornissa, mutta tyydyin kadulla olevaan muovikopioon yrittäessäni päästä eroon selkäkivusta.
Varsinainen apu selkäkipuun löytyi läheisestä sekatavarakaupasta, josta sai jotain ihmelappuja, joita laitetaan kipeään kohtaan lievittämään särkyä.

Itse kävelymatkan varrelle ei osunut mitään ihmeellistä. Löysimme jonkin ostoskadun, jonka varralta kaikki kaupat olivat tosin kiinni, lukuunottamatta paria hedelmätiskiä.
Itse linnan pihalla sen sijaan oli kaikkea pientä tapahtumaa. Jokin paikallinen nojapyöräkerhokin oli kokoontunut sinne. Alla oleva kuva on omistettu Lukille.

Koska minulla oli edelleen huono olo, lähdin Lauran kanssa metrolla takaisin motellille kun toiset jäivät vielä tutkimaan läheistä ostoskatua. Illalla palasimme Shinsekain alueelle, jossa menimme pienehköön Sushiravintolaan syömään. Sushi maistui ihan niin hyvältä kuin saattoi odottaakin. Hinnatkaan eivät olleet mitään mahdottomia, kun yksi rulla - neljä suupalaa - nori-sushia kurkun kanssa maksoi 150 jeniä (noin yhden euron) ja kalan ja muiden kalliimpien aineksien kanssa jonkin verran enemmän. Vertailun vuoksi; Tampereen Marusekissa kahdeksan kasvistäytteistä rullaa maksaa 7 euroa.

Seuraavana päivänä selkäkipu oli jo hellittänyt mutta kipupiste oli siirtynyt nyt alavatsan paikkeille. Otimme metron ensin Umedan asemalle, josta siirryimme JR:n operoimalle paikallisjunareitille, joka vei meidät Kiotoon. Juna sukelsi parin viimeisen aseman ajaksi maan alle. Nousimme maan tasalle Takashimayan tavaratalosta ja ensivaikutelma Kiotosta oli jokseenkin kostea, kuten kuvasta näkyy. Pohdimme tilannetta eräässä kahvilassa ja lähdimme kävellen läheistä temppeli- ja palatsialuetta kohti.
Onneksi lähes koko matka oli katettua kävelytietä, jonka varrella oli kaikenlaisia pieniä liikkeitä. Yhdessä liikkeessä myytiin turistikrääsänä japanilaisia jalkineita, jotka muistuttavat jotain sandaalien ja puukenkien väliltä. Olisin halunnut myöhemmin ostaa sellaiset, mutta liike oli mennyt jo kiinni.

Pienen kävelymatkan jälkeen pääsimme jollekin temppelialueelle, Kioton itäreunalle. Nyt kun katson kartasta, niin olimme kohtalaisen kaukana sieltä mistä meidän piti olla. Tarkoitus oli mennä Kiomizu-deran temppelille, jota Lonely Planetin matkaopas suositteli.


Onnistuimme eksymään toisistamme kolmen ja kahden hengen porukoihin hautausmaalla, joka on kuvassa alhaalla, joten onnistuimme tuhraamaan päivästä noin puolitoista tuntia odottelemalla toisia.


Kun vihdoin koko ryhmä oli taas kasassa, lähdimme kävelemään Kioton keskustaan päin. Etsiessämme jotain syötävää, näimme erään rakennuksen seinässä kiinalaisen buffet-ravintolan mainoksen.
Ravintolan tarjonnasta poiminta alhaalla:
Ravintolasta lähdimme kävellen etsimään seuraavaa nähtävyyttä. Onnistuimme löytämään Kioton keisarillisen palatsin. Palatsi itsessään ei ole niin maineikas nähtävyytenä kuin sitä ympäröivä puutarha, joka on kyllä hyvin suurella kädellä piirretty:

Puisto on aurinkoisina päivinä varmaan upea piknik-paikka. Sadeilmalla puiston vaikutus oli lähinnä rauhoittava, sateen kastellessa kaiken vehreäksi ja tuoreeksi. Itse palatsiin järjestettiin opastettuja kiertokäyntejä, mutta emme jaksaneet sellaiselle lähteä.
Kohta puiston ulkopuolella olikin taas vastassa autenttista Japanilaista katukuvaa:
McDonald's-ravintoloita on Japanissa huomattavasti enemmän kuin Koreassa. Jos haluaa syödä tuttua roskaruokaa joka päivä eri puolilla kaupunkia, niin ehkä Japani on silloin parempi vaihtoehto kuin Etelä-Korea.
Yritimme vielä loppuiltapäivästä löytää jotain Samurai-paikkaa, mutta kyllästyimme harhailemaan tihkusateessa ja otimme paikallisjunan takaisin Osakaan.

Tiistaina, 30. päivä omat kipuni eivät olleet vieläkään hellittäneet, mutta hampaat irvessä painoin eteenpäin. Umedan aseman lähettyviltä on Osakan toinen maailmanpyörä, joka on sijoitettu erään rakennuksen katolle. Sattumalta katsoin ylöspäin ja bongasin senkin, kuten oheisesta kuvasta näkyy.
Maanantai oli mennyt harhaillessa Kioton itäreunalla, joten tänään otimme suunnaksi Kioton länsipuolen, jolla sijaitsee varmaan Kioton kuuluisin nähtävyys, kultainen paviljonki.
Heti Takashimayan tavaratalon edestä lähtee bussi numero 12, joka vie suoraan kultaisen paviljongin portin edustalle. Bussimatka kesti aika kauan, mutta saimme sentään viiden hengen porukkamme kanssa alennuksen bussimatkasta.

Paviljonki itsessään oli oikea turistikohde sanan varsinaisessa merkityksessä. Ihmisiä pyöri joka välissä ja ihmismassan yli ei oikein saanut kuviakaan otettua.


Paviljongin ympärillä vedessä uiskenteli kaloja, ja yksi oli selkeästi ominut jonkinlaisen marimekko-kuosin.
Siinä missä eurooppalaiset ruokkivat puluja, varsinkin Japanissa on tapana ruokkia kaloja. Meille ei vain sattunut pullanmuruja taskuun.


Seuraava kuva on Ryoan-jin temppeliltä. Temppeli on kuuluisa kivipuutarhasta, jossa on viisitoista kiveä. Tarina kertoo, että kaikki viisitoista kiveä voi nähdä vain valaistumisen kautta. Muuten näkökentässä on vain 14 kiveä, tai vähemmän. Aikamme siinä istuskelimme ja tuijotimme kiviä eikä kukaan ilmeisesti valaistunut. Temppeli oli noin puolen tunnin kävelymatkan päässä kultaiselta paviljongilta.
Alla olevassa kuvasta ei kannata 15 kiveä etsiä, sillä kuvassa on vain yksi nurkka koko asetelmasta.

Seuraavaksi kävelimme lähimmälle raidelinja pysäkille, joka oli Keifuku-linjan pysäkki. Linja kulkee todella idyllisen kaupunkimaiseman keskellä, ja sen yksi päätepysäkki on Arashiyama, joka sekin oli jotenkin todella Japanilainen.
Kuvassa alla Keifuku-linjan pysäkki, jolla linja haarautuu kahteen osaan.
Arashiyaman pysäkiltä oli lyhyt matka Tenryu-jin temppelialueelle. Minulle jäi vähän hämärän peittoon mikä temppelin tarina oli, mutta hienon kuvan sieltä ainakin sai:

Menimme alueelle lähinnä temppelin lähistöllä olevan bambumetsän takia. Metsä oli sinällään aika jännä, että siellä oli kohtalaisen pimeää. Bambut myös kasvavat yllättävän isoiksi. Alla kuvamateriaali metsästä.

Lähdimme bambumetsästä ja lähdimme etsimään bussia, joka veisi meidät takaisin keskustaan. Matkalla bussipysäkille Laura pääsi samaan kuvaan kimonoon pukeutuneen naisen kanssa:

Löydettyämme oikean bussin, köröttelimme rauhalliseen vauhtiin takaisin keskustaan. Keskustassa pyörimme ostoskaduilla ja kauppakeskuksissa. Löysimme jopa sivukadulta todella mukavan Japanilaisen ravintolan, josta sai hyvää ruokaa. Lisäksi omistaja puhui englantia kohtalaisen hyvin. Ravintola on jonkinlainen perheyritys, jonka omistajan isoisä oli perustanut 60 vuotta sitten.
Saimme todella hyvää kohtelua, talon tarjoamia sivuruokia ja vielä jopa perunakappaa muistuttavat astiat, jotka on tarkoitettu Saken juontiin.

Vielä ennen paluutamme Osakaan kävimme Gionin kaupunginosassa, joka on tunnettu Geishoistaan. Emme kyllä löytäneet muuta kuin hienoja lyhtyjä lyhyen kävelykierroksen aikana.
Illalla kävimme vielä syömässä vähän ennen sulkemisaikaa Shinsekain alueella yhdessä toisessa sushiravintolassa. Paikka ei ollut niin siisti kuin ravintola jossa aiemmin kävimme, mutta silti sushi oli kuulemma syötävää. Itselläni ei ollut nälkä, niin keskityin juttelemaan paikallisen väestön kanssa fraasikirjan kanssa.

Paluumatka Koreaan oli jokseenkin pitkästyttävä. Sama 19 tunnin lauttamatka pienellä lautalla, jonka jälkeen pari tuntia piti istua KTX:n kyydissä.
Pääsimme Souliin, menimme Hoegi stationille jossa jäin selvittämään kahvilan internet-koneelle missä oli Samsungin Medical Center. Tuntui, että kivut olivat tulleet jäädäkseen ja nyt alkoi olla jo vähitellen aika mennä lääkäriin. Pahaksi onneksi täällä oli juuri alkamassa viikonloppu, jonka aikana on myös Etelä-Korean itsenäisyyspäivä.

Menin Lauran kanssa Samsung Medical Centeriin, jossa kansainvälisen terveydenhuollon yksikkö oli juuri sulkemassa eikä voinut tehdä minulle mitään, ja kehottivat menemään ensiavun kautta. Ajattelin, että mieluummin menen sitten Ajoun sairaalan ensiapuun. Oli jo myöhäinen ilta, joten menimme Hoegin aseman lähellä olevaan tuttuun motelliin yöksi.

Seuraavana aamuna menin Ajoun sairaalaan, mutta siitä enemmän seuraavassa postauksessa.